Vastuullisuus
Olemme sitoutuneet yhteiskuntavastuuseen - arvojen, strategian ja toimintatapojen kautta
Yrityksemme pohjana ovat neljä arvoa: vastuullisuus, uskottavuus, yhteisö ja liikeäly. Näin ollen yhteiskuntavastuu on meillä verissä. Auttaaksemme itseämme ja myyjiämme saavuttamaan todellisia, mitattavissa olevia tavoitteita ja standardeja se on myös osa strategiaamme, käytäntöjämme ja toimintatapojamme. Varmistaaksemme, että noudatamme vastuullisen liikejohtamisen perusperiaatteita, Westpack on tehnyt strategisen päätöksen tukea YK:n Global Compact -aloitetta. Olemalla osa maailmanlaajuista ja tunnettua aloitetta, uskomme että meillä on parhaat mahdolliset puitteet ottaa käyttöön strategioita, käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka varmistavat Westpackin menestyksen pitkällä aikavälillä.
Westpack on osa Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -aloitetta
Maailma on kohdannut suuria haasteita esimerkiksi köyhyyden, epätasa-arvon, ympäristön ja ilmaston saralla. Näin ollen on elintärkeää, että toimimme maailmanlaajuisesti.
Westpack haluaa olla mukana siirtymässä kohti nykymaailmassa vallitsevien suurten ongelmien ratkaisemista ja tehdä oman osansa luodakseen kaikille paremman maailman.
Meille on tärkeää pysyä uskollisena yhteiskuntavastuun tarkoitukselle ja sille, mitkä YK:n Global Compact -hankkeen ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat koskien ympäristöä, sosiaalista vaikutusta, ihmisoikeuksia ja korruptionvastaisuutta. Kutakin näistä osa-alueista ohjaavat tarkkaan määritelly yhteiskuntavastuun periaatteet, joita olemme sitoutuneet noudattamaan.
Yhteistyö ja kumppanuus (kestävän kehityksen tavoite nro 17) sekä ihmisarvoinen työ ja talouskasvu (tavoite nro 8) ovat keskipisteessä siinä, miten lähestymme YK:n Global Compact -aloitetta. Painotamme suuresti myös vastuullista kuluttamista (tavoite nro 12), edullista ja puhdasta energiaa (tavoite nro 7) ja maanpäällistä elämää (tavoite nro 15).
Mitä tulee loppuihin tavoitteisiin kestävän kehityksen 17 tavoitteesta, kunnioitamme niitä ja huomioimme ne kaikki liiketoimintapäätöksissämme. Olemme solmineet yhteistyösopimuksia useiden kumppanien kanssa, sillä uskomme tämän olevan paras tapa, jolla Westpack voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti.
Olemme laatineet strategian, jonka pohjalta temme yhteistyötä ihmisten ja organisaatioiden kanssa, jotka ovat sitoutuneita ratkomaan humanitaarisia ja ympäristöongelmia ympäri maailman. Näihin kumppanuuksiin lukeutuu yhteistyö muun muassa sellaisten organisaatioiden kanssa kuten Fairtrade®, FSC®, One Tree Planted® ja 1M, näin muutaman mainitaksemme.


![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Pidämme yhteiskuntavastuuseen liittyvää vaivannäköämme tarkasti silmällä
Faktapohjaista ja
standardisoitua raportointia
Vuosien mittaan Westpack on tehnyt työtä, jotta yhteiskuntavastuun dokumentointi pohjautuisi enemmän faktoihin. Liittymällä mukaan YK:n Global Compact -aloitteeseen Westpack on sitoutunut raportoimaan yhteiskuntavastuutoiminnasta ja -tuloksista kansainvälisesti sovittujen standardien mukaisesti. Tämä raportointimenetelmä on sama kuin joillakin yhteiskuntavastuun ehdotonta kärkeä edustavilla tekijöillä, jolloin kumppanimme voivat vertailla Westpackiä ja kilpailijoita yhteiskuntavastuun osalta paremmin. YK:n Global Compact -aloitteen kanssa sitoudumme vuosittain raportoimaan yhteiskuntavastuuseen liittyvistä toimistamme ja tuloksistamme seuraavilla osa-alueilla:


Ympäristö
Sosiaalinen vaikutus
Ihmisoikeudet
Korruptionvastaisuus


Kestävät
materiaalit ja
tuotantomenetelmät
Westpack pyrkii jatkuvasti tarjoamaan mahdollisimman suuren valikoiman materiaaleja, jotka ovat ympäristöystävällisiä.
Jotta ympäristöystävällisten tuotteidemme löytäminen sivustolta olisi helpompaa, olemme luoneet näille tuotteille erillisen nimikkeen: ECO. Tästä tuoteryhmästä löytyvät kaikki tuotteet, jotka on valmistettu FSC®- tai reilun kaupan sertifioiduista materiaaleista, tai luonnonmukaisista, biohajoavista tai kierrätysmateriaaleista. ECO-merkkimme on yleensä sijoitettu niin, että se on selvästi näkyvillä tuotteissamme, sillä tämä auttaa asiakkaitamme edistämään kestävyyden periaatetta.
Liiketoimintamme vaikuttaa ihmisten elämiin
Westpack Aasiassa
Eettisesti hyväksyttävän liiketoiminnan harjoittaminen Aasiassa vaatii sellaista määrätietoisuutta ja varovaisuutta, joka ei ole tarpeen Euroopassa, missä suurin osa asiakaskunnastamme sijaitsee. Westpackin ydinarvoille uskollisesti näämme runsaasti vaivaa varmistaaksemme kestävän vaikutuksen niihin maihin, joissa toimimme.
Westpack on amforin täysivaltainen jäsen, jonka ansiosta sillä on pääsy BSCI-alustalle. Alusta tunnetaan valvontaprosessien läpinäkyvyydestä. Toinen oleellinen etu on amfori Academy, joka tarjoaa koulutusta ja verkko-opetusta jäsenille ja antaa Westpackin henkilökunnalle Aasiassa mahdollisuuden laajentaa osaamistaan ja pysyä ajan tasalla yhteiskuntavastuuta koskevista asioista. Myös tavarantoimittajiemme työntekijät saavat pääsyn amfori Academyyn, mikä vahvistaa Westpackin arvoketjua entisestään. Vaikka olemme vaihtamassa tarkastusalustaa, jatkamme tiivistä yhteistyötä Bureau Veritasin kanssa, joka suorittaa BSCI-tarkastukset puolestamme. Bureau Veritas on avustanut meitä tehtaiden tarkastuksissa vuodesta 2014 lähtien.




Työympäristö ja mahdollisuudet
Me Westpackillä uskomme, että mahtava työympäristö vaalii erilaisuutta ja rohkaisee innovaatiota. Työntekijöidemme hyvinvointi on samalla kertaa moraalinen vastuumme sekä välttämättömyys menestyksekkäälle liiketoiminnalle. Emme voisi tehdä sitä, mitä teemme, emmekä haluaisikaan tehdä sitä, jos työntekijämme eivät viihtyisi. Monet työntekijöistämme ovat työskennelleet Westpackillä yli 10 vuotta, jotkut jopa yli 20 vuotta. Olemme tästä ylpeitä.
Westpack jakaa tuottoa vuosittain, jolloin kaikki työntekijät saavat kiinteän prosentuaalisen osuuden tuotoista. Jokainen aina koneenkäyttäjistä key account managereihin, harjoittelijoista kirjanpitäjiin, saa saman summan. Näin on toimittu vuodesta 1989 lähtien. Vuosittaisten tuottojen jakamisen strateginen syy on luoda yhteisöllisyyden tuntua työpaikalla. Näin toimimalla tuodaan esiin myös se, että jokaisella työntekijällä on väliä.
Liiketoiminta kanssamme
Tavarantoimittajat & aliurakoitsijat
Westpackin tavoitteena on varmistaa, että kaikki sisäiset toimenpiteemme ovat linjassa sekä YK:n Global Compact -aloitteen, että kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Aivan yhtä tärkeää on, että varmistamme jatkuvan asianmukaisen yhteiskuntavastuutoiminnan toimitusketjuissamme. Koko organisaatiomme noudattaa YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita ja 17 kestävän kehityksen tavoitetta. Tämä koskee koko arvoketjua, josta Westpack on vastuussa ja johon sillä on mahdollisuus vaikuttaa.
Sen lisäksi, että Westpackin toimintaohjeet toimivat eräänlaisena ohjeistuksena siitä liiketoimintatavasta, jota Westpackin tavarantoimittajilta odotetaan, toimivat ne myös tapana arvioida tavarantoimittajiamme jatkuvasti. Tavarantoimittajan on annettava Westpackille ja/tai kenelle tahansa Westpackin edustajalle esteetön pääsy tuotantotiloihin, työntekijöiden luokse sekä kaikkiin oleellisiin tietoihin, joita tarvitaan tavarantoimittajan tarkastamiseen SA8000-periaatteiden nojalla. Tarkastuksia voidaan tehdä ilmoittamalla niistä ennakkoon tai ilman ennakkoilmoitusta.
Westpackin toimintaohjeet
Westpackin toimintaohjeet nojaavat jykevästi niihin arvoihin, joiden pohjalta Westpack luotiin. Olemme sitoutuneita näihin arvoihin, joihin lukeutuvat luotettavuus, yhteisöllisyys ja varsinkin vastuullisuus. Nämä arvot ovat hyvin linjassa SA8000-normien kanssa. Tässä muutamia ydinseikkoja toimintaohjeistamme:
- Tavarantoimittaja ei saa työllistää henkilöitä, jotka ovat alle 15-vuotiaita.
- Tavarantoimittajalla on oltava käytäntö työntekijöiden edustusta koskien.
- Työntekoon tavarantoimittajalla ei saa kohdistua syrjintää rodun, ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, sukupuolen, iän, seksuaalisen suuntautumisen tai siviilisäädyn vuoksi.
- Korruptoituneet järjestelyt tavarantoimittajien, valtion virkamiesten tai muiden kolmansien osapuolien kanssa ovat ehdottomasti kiellettyjä, eli Westpack edistää asian suhteen nollatoleranssia.
- Työaikojen on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä. Mikäli asian suhteen ei sillä hetkellä ole sovellettavaa lainsäädäntöä, Westpack määrää maksimityöajaksi 8 tuntia päivässä ja 48 tuntia viikossa.
FSC® kertoo vastuullisesta metsätaloudesta. www.fsc.org.
FSC-lisenssimme numero on FSC®C112509.
Vastuullista tiedonhallintaa
WP is the controller for your personal data. Read the newest personal data policy



